Hunaja, siitepöly, propolis ja perga. Mitä niiden terveysvaikutuksista voi kertoa?

Olin muutama viikko sitten Suomen Mehiläishoitajain Liiton koulutuksessa kertomassa elintarvikkeiden markkinoinnista ja erityisesti ravitsemus- ja terveysväitteiden käytöstä.

Koko viikonlopun kestäneen koulutuksen aiheena oli siitepöly ja propolis. Minä olin mukana vain yhden aamupäivän, mutta jo siinä ajassa opin paljon uutta tästä mielenkiintoisesta aiheesta.

Hunaja, siitepöly, propolis ja perga. Mitä niiden terveysvaikutuksista voi kertoa?


Mehiläiset tuottavat paljon muutakin kuin hunajaa

Mehiläiset ja kaikki muut myrkkypistimen omaavat surisijat ovat aina herättäneet minussa pientä pelonsekaista kunnioitusta. Pörriäisten touhuja kukissa on mukava seurata. Kahvipöytään eksynyt surisija on kuitenkin jo aivan väärässä paikassa. En minä niitä kiljuen pakoon juokse, mutta ei meitä voi kavereiksikaan kutsua.

Näin ulkopuolisen silmin tuntuu uskomattomalta, miten mehiläishoitaja voi tuntea ja ennakoida mehiläisten tarpeet. Ja vieläpä toimia niiden kanssa yhteistyössä.

Tietysti kaikkien kotieläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on itsestään selvä asia. Maitotilallinen huolehtii lehmistään mahdollisimman hyvin, että ne antaisivat parhaan mahdollisen tuoton. Aivan samalla tavalla mehiläistarhaaja huolehtii mehiläistensä hyvinvoinnista. Mutta täytyy olla melkoinen ammattilainen, että voi niin pienen surisijan kehonkielestä lukea tyypin tyytyväisyyden tai tyytymättömyyden.

Tähän asti oma tietämykseni siitepölystä on ollut lähinnä kukkia & mehiläisiä ja keväistä siitepölyallergiaa. Vaikka olenkin hyvin innostunut puutarhatouhuista, en ole uhrannut ajatustakaan siitepölylle. Siksi olenkin kovin vaikuttunut mehiläisten kyvystä kerätä ja säilöä siitepölyä toukkien ravinnoksi. Ja aivan yhtä vaikuttunut olen mehiläishoitajien taidosta kerätä ja säilöä mehiläisten pesään tuomaa siitepölyä ihmisten käyttöön.

Tiesitkö muuten, että siitepölypalleron väristä voi päätellä mistä kukasta se on kerätty?

Elintarvikkeita ei saa markkinoida lääkkeelliseen käyttöön.

Ensi alkuun pakollinen "kaikki tämä on kiellettyä" -osuus.

Elintarvikkeella ei saa esittää olevan ihmisen sairauksien ennalta ehkäisemiseen, hoitamiseen tai parantamiseen liittyviä ominaisuuksia.  Suomen elintarvikelainsäädäntö on kieltänyt sen jo vuosikymmeniä. Sama kielto löytyy myös EU-lainsäädännöstä. Tästä ei siis ole mitään mahdollisuutta poiketa.

Jos tuotetta pidetään kaupan elintarvikkeena, sillä ei saa esittää olevan lääkkeellisiä ominaisuuksia, vaikka taustalta löytyisikin tieteellistä näyttöä asialle. Jos tällaisia väitteitä halutaan esittää, tuotteelle on haettava luokittelua lääkkeeksi Fimeasta.

Tämä tarkoitta sitä, ettei hunajaa, siitepölyä, propolista, pergaa tai mitään muutakaan elintarviketta voi myydä esim. seuraavilla väitteillä:

  • Luonnon oma antibiootti
  • Saattaa helpottaa tulehduksia
  • Flunssan ja nielun hoitoon
  • Tutkimusnäyttöä tiettyjen sairauksien hoidossa
  • Käytetään eturauhasvaivoihin
  • Siitepölyallergian siedätyshoitoon
  • Helpottaa lasten yskää
  • Hengitystieinfektioiden yhteydessä vähentää pneumokokin aiheuttamia jälkitauteja, kuten korva- ja poskiontelotulehduksia.


Mitä ravintoaineita siitepöly, propolis, perga ja muut mehiläistuotteet sisältävät?

Kiinnostava aihe ja siitä voi kertoa elintarvikkeen markkinoinnissa ja pakkausmerkinnöissä. Täytyy vain varmistaa, että tuotteessa on merkittävä määrä kyseistä ravintoainetta tai ravitsemuksellisesti vaikuttavaa muuta ainetta.  Kun varmistaa, että ravintoainetta on tuotteessa riittävästi, ei ole pelkoa, että johtaisi kuluttajaa harhaan markkinoinnilla.

Ensimmäinen tehtävä on selvittää kyseisen elintarvikkeen ravintosisältö.

Sen jälkeen voi helposti taulukosta tarkastaa, ovatko tuotteen sisältämät vitamiini- ja kivennäisainemäärät merkittäviä. Jos vitamiinia tai kivennäisainetta on niin paljon, että tuotetta voi kutsu kyseisen ravintoaineen lähteeksi, voi tämän tiedon vapaasti kertoa markkinoinnissa.

Vain vitamiineille ja kivennäisaineille on olemassa helppokäyttöinen taulukko. Muiden aineiden kohdalla valmistajan tulee itse varmistaa, että ko. ainetta on merkittävä määrä tuotteessa. Lisätietoa löytyy Ruokaviraston sivuilta.

Tarkastelin muutamaa mehiläistuotteita myyvää verkkokauppaa. Niissä myynnissä olleiden mehiläistuotteiden kerrottiin sisältävän merkittäviä määriä mm. proteiinia, C, B1, B2, B3 -vitamiineja.

Minulla ei tietenkään ole tietoa miten näiden ravintoaineiden määrät on saatu selville ja pitävätkö ne todella paikkansa. Mutta jotta tuotteen voi sanoa sisältävän runsaasti proteiinia tai olevan kyseisten vitamiinien lähde, sen tulee täyttää seuraavat vaatimukset:

  • Proteiinin lähde - Vähintään 12 % elintarvikkeen energiasta muodostuu proteiinista
  • C-vitamiinin lähde - Vähintään 12 mg C-vitamiinia 100 grammassa elintarviketta
  • B1-vitamiinin lähde - Vähintään 0,165 mg B1-vitamiinia 100 grammassa elintarviketta
  • B2-vitamiinin lähde - Vähintään 0,21 mg B2-vitamiinia 100 grammassa elintarviketta
  • B3-vitamiinin lähde - Vähintään 2,4 mg B3-vitamiinia 100 grammassa elintarviketta


Mitä terveysväitteitä mehiläistuotteista voi esittää?

Yksinkertainen vastaus on, että hyväksyttyjä terveysväitteitä voi esittää. Lisäksi toistaiseksi on lupa käyttää ns. odotuslistalla olevia terveysväitteitä.

Kun etsii komission terveysväiterekisteristä hunajalle ja mehiläistuotteille hyväksyttyjä terveysväitteitä, voi tilanne näyttää musertavan toivottomalta. Yhtäkään hyväksyttyä terveysväitettä ei löydy. Ainoastaan pitkä lista hylättyjä väitteitä.

Mutta ei hätää, peli ei ole vielä loppuun pelattu.

Vitamiinien ja kivennäisaineiden terveysväitteet

Palataan takaisin niihin ravintoaineisiin, joita mehiläistuotteet sisältävät. Esimerkiksi vitamiineille ja kivennäisaineille on hyväksytty melkoinen määrä terveysväitteitä. Jos tuote on ko. vitamiinin tai kivennäisaineen lähde, hyväksytyn terveysväitteen voi liittää tuotteen markkinointiin ja pakkausmerkintöihin.

Jos elintarvike on  proteiinin, C, B1, B2 ja B3 -vitamiinien lähde, voi sen markkinoinnissa ja pakkausmerkinnöissä käyttää kaikkia kyseisille ravintoaineille hyväksyttyjä terveysväitteitä. Sanoisin, että nyt on jo runsauden pula.

Proteiini

  • Proteiini edistää lihasmassan kasvua
  • Proteiini edistää lihasmassan säilymistä
  • Proteiini edistää luuston pysymistä normaalina


C-vitamiini

  • C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän toiminnan pysymistä normaalina raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista verisuonten normaalia toimintaa varten
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista luuston normaalia toimintaa varten
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ikenien normaalia toimintaa varten
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ikenien normaalia toimintaa varten
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista varten hampaiden normaalia toimintaa
  • C-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • C-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa
  • C-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
  • C-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
  • C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
  • C-vitamiini edistää E-vitamiinin palautumista pelkistyneeseen muotoon
  • C-vitamiini lisää raudan imeytymistä


B1-vitamiini eli tiamiini

  • Tiamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • Tiamiini edistää hermoston normaalia toimintaa
  • Tiamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • Tiamiini edistää sydämen normaalia toimintaa


B2-vitamiini eli riboflaviini

  • Riboflaviini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • Riboflaviini edistää hermoston normaalia toimintaa
  • Riboflaviini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina
  • Riboflaviini edistää punaisten verisolujen pysymistä normaaleina
  • Riboflaviini edistää ihon pysymistä normaalina
  • Riboflaviini edistää näön pysymistä normaalina
  • Riboflaviini edistää raudan normaalia aineenvaihduntaa
  • Riboflaviini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
  • Riboflaviini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta


B3-vitamiini eli niasiini

  • Niasiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • Niasiini edistää hermoston normaalia toimintaa
  • Niasiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • Niasiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina
  • Niasiini edistää ihon pysymistä normaalina
  • Niasiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta


Odotuslistalla olevien terveysväitteiden käyttöön liittyy riskejä

Mainitsin aikaisemmin, että myös ns. odotuslistalla olevia terveysväitteitä voi toistaiseksi käyttää.

Ns. odotuslistalla on noin 2000 kasviperäisiin aineisiin liittyvää terveysväitettä. Euroopan komissio on keskeyttänyt niiden käsittelyn ja miettii, millä tavalla niiden arviointi tulisi tehdä. Kynnyskysymyksenä on se, että vaaditaanko erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa perinteisesti käytetyiltä yrteiltä ja muilta kasviperäisiltä aineilta kliinistä tutkimusnäyttöä. Vai riittäisikö terveysväitteen perusteeksi perinteinen käyttöhistoria, kuten lääkelainsäädännön piirissä oleville perinteisille kasvirohdosvalmisteille.

Asian ratkaiseminen ei ole mitenkään helppo. Komission miettinyt asiaa vuodesta 2012 lähtien. Siihen asti, että komissio tekee asiasta virallisen päätöksen, odotuslistalla olevia terveysväitteitä on lupa käyttää.

Elintarvikealan yrittäjän näkökulmasta asiaa on kuitenkin hieman riskaabelia. Jos komissio päättää kieltää odotuslistalla olleen terveysväitteen, tulee väitteen käyttö lopettaa. Ja tämä voi aiheuttaa kustannuksia, kun pakkausmerkinnöistä täytyy poistaa hylätyt terveysväitteet.


Mitä sieltä odotuslistalta löytyy?

Löytyykö odotuslistalta hunajaan tai muihin mehiläistuotteisiin liittyviä terveysväitteitä? Odotuslistalla on lähinnä vain kasviperäisiin aineisiin liittyviä terveysväitteitä. Mehiläistuotteista siitepöly on kasviperäinen aine. Kaikki muut taidetaan katsoa mehiläisen tuottamiksi tai muuten käsittelemiksi aineiksi.

Minä löysin odotuslistalta alla olevat terveysväitteet:

  • 1836 - Pollen - Mental state and performance
  • 1837 - Pollen + Royal Jelly - Sexual organs and/or hormone activity (Todennäköisesti lääkkeellinen käyttöaihe. ÄLÄ KÄYTÄ!)
  • 1838 - Royal Jelly + pollen - Immunity
  • 1955 - Pollen - Resistance/ tonus
  • 1956 - Pollen - Menopause (Lääkkeellinen käyttöaihe. ÄLÄ KÄYTÄ!)
  • 2852 - Rye Pollen (Secale Cereale L) - Maintaining Bladder & Prostate Health
  • 3135 - Bee pollen - enhances appetite
  • 3136 - Bee pollen - helps to improve immunity
  • 4323 - Pollen (from multiflowers) - is effective in the management of gastrointestinal disorders
  • 4658 - Bee pollen - Helps heart health and to maintain a balanced level of cholesterol and lipids in the body
  • 4659 - Bee pollen - Protection of the body against the free radicals damage / oxidative damage
  • 4694 - Pollen-Bee pollen - Antioxidative agent due to vitamins and selenium content
  • 4695 - Pollen-Bee pollen - Immunomodulating agent due to enzymes and vitamins content


Ennen kuin käytät näitä terveysväitteitä elintarvikkeen pakkausmerkinnöissä tai markkinoinnissa, tarkasta, että väite todellakin on odotuslistalla. Listalla on sen verran paljon numeroita ja rivejä, että minulla menee välillä rivit sekaisin.

Ole myös tarkkana, että suomeksi käännetty väite vastaa listalla olevaa väitettä. Terveysväite ei saa luvata esimerkiksi voimakkaampaa terveysvaikutusta eikä lääkkeellisiä väitteitä saa käyttää.

Muistilista


  • Mitä ravintoaineita tai muita aineita tuote sisältää?
  • Onko ko. ainetta tuotteessa merkittävä määrä? - Jos on, voit esittää ravitsemusväitteen.
  • Onko ko. aineelle hyväksytty terveysväite? - Jos on, voit esittää terveysväitteen.
  • Löytyykö ns. odotuslistalta terveysväitteitä, jotka sopivat tuotteeseen? -Jos on, voit toistaiseksi esittää terveysväitteen.
  • Muista väitteiden käytön edellyttämät pakolliset pakkausmerkinnät.

Teksti julkaistu 18.4.2019
Tekstiä päivitetty 23.1.2020

Ei kommentteja