Vastuullinen yritys ei lähde mukaan toisten hämärähommiin


  • Miksi meiltä kielletään kaikki kiva? 
  • Miksi muut saavat tehdä mitä haluavat?
  • Te keksitte tyhmiä sääntöjä ihan vain meidän kiusaksi.

Kuulostaako tutulta? Todennäköisesti, jos lähipiiriisi kuuluu lapsia. Minulle kyllä riittäisi, että kotona saa selvitellä riitoja, puhallella kuhmuja ja paikkailla haavoja.

Viranomaisena saan kuulla tätä marinaa myös töissä ja vielä aivan aikuisilta ihmisiltä. Onhan se tietysti ymmärrettävää, että toisten yritysten piittaamattomuus tai suoranaiset hämärähommat tuntuvat epäreiluilta, jos itse yrittää kuuliaisesti noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

Vastuullinen yritys ei kuitenkaan lähde mukaan toisten hämärähommiin.


Se, että joku toinen rikkoo sääntöjä, ei oikeuta muita tekemään samoin

Työkseen lapsilaumaa vahtivilla aikuisilla on ylimaallisia kykyjä ja silmät selässäkin. Siitä huolimatta aina joku kullannuppu koettelee rajoja ja toinen kullannuppu satuttaa itsensä tai ainakin pahoittaa mielensä. Se ei kuitenkaan oikeuta kaikkia kullannuppuja pistämään ranttaliksi. Säännöt ovat kaikille samat, vaikkei se lapsista aina siltä tunnukaan.

Eihän punaisiakaan päin saa ajaa, vaikka joku toinen kuski joskus niin tekeekin. Siinä voi pelti rytistä tai jalankulkija jäädä alle. Eikä silloin auta selittää, etteivät kaikki muutkaan noudata sääntöjä. Ne selitykset eivät oio lommoutuneita peltejä tai paranna loukkaantuneiden vammoja.

Vastuullinen yritys korjaa virheensä 

Elintarvikelainsäädäntö koskee kaikkia elintarvikealan yrityksiä ja toimijoita, vaikka asiakkaat eivät sitä aina usko. Elintarvikkeiden markkinointiin liittyviä sääntöjä on noudatettava, vaikka mieleen juolahtaisi hauskempiakin toimintatapoja. Säännöt on tehty mm. kuluttajien terveyden ja rahojen suojelemiseksi. Ja kyllähän ne myös edesauttavat reilua kilpailua.

Kaikesta huolimatta yhteentörmäyksiä sattuu. Kaikkia koskevat säännöt eivät ehkä olleet jokaisen muistissa. Tai sitten aivan tarkoituksella kokeiltiin pikkasen laittomia keinoja.

Mutta oli syy sitten mikä tahansa, vastuullinen yritys korjaa virheensä. Vastuullinen yritys myös pitää huolen, ettei toista kertaa sorru samaan virheeseen.

Mistä löytyy erotuomarin yhteystiedot?

Jotkut aivan vilpittömästi ihmettelevät, että miksi heiltä kielletään tietyt markkinointitoimet, kun kilpailijatkin tekevät samaa. Valvontaviranomaiset harvemmin tiedottavat julkisesti aloittamistaan valvontatoimista. Siksi ulkopuolisen on vaikea tietää, minkälaisia prosesseja taustalla on jo käynnissä. Sen sijaan elintarvikealayritysten valvontatulokset ovat julkisia ja nähtävissä Oiva-raporteilta.

Joka tapauksessa toisten hämärähommiin ei kannata lähteä mukaan. Parempi vaihtoehto on asiallisesti ilmoittaa sääntörikkomuksista kyseistä yritystä valvoville viranomaisille. Tavallisimmin erotuomarina toimii yrityksen kotikunnan terveystarkastaja. Heidän yhteystietonsa löytyvät esimerkiksi Ruokaviraston sivuilta.

Ei kommentteja